torstai 4. toukokuuta 2017

Bandi: Syytös. 7 kertomusta Pohjois-Koreasta.

"Myong-chol olisi halunnut itkeä kovaan ääneen ja polkea jalkaa. Moinen käytös oli kuitenkin poissuljettua, sillä toisinaan myös nyyhkytykset tulkittiin kapinaksi ja ne saattoivat maksaa itkijän hengen. Sellainen oli maailma jossa hän eli. Laki vaati kansaa nauramaan kärsimyksen keskellä ja nielemään karvaimmatkin antimet. Myong-chol asteli eteenpäin, ruumis ja mieli musertuneena tuon ylivoimaisen mahdin langettaman tuomion epäoikeudenmukaisuudesta..."

Tämä on eräs kuvaava ote tästä pohjoiskorealaisesta novellikokoelmasta. Myong-chol ei saanut anomaansa matkustuslupaa kotikyläänsä, vaikka hänen äitinsä oli siellä kuolemaisillaan. Eikä ilman matkustuslupaa saa matkustaa tai voi käydä huonosti...

Syytös on harvinainen kirja, koska se on ensimmäinen Pohjois-Koreassa edelleen asuvalta kirjailijalta julkaistu teos. Novellit, jotka on kirjoitettu jo 90-luvulla, on saatu salakuljetettua Etelä-Koreaan, jossa ne ensin julkaistiin vuonna 2014, ja nyt ne on käännetty jo monelle kielelle.

Kirjan jokaisessa novellissa pohjoiskorealainen systeemi esiintyy kaikessa järkyttävyydessään ja ahdistavuudessaan. Yksilöt ovat täysin tukahduttavan yhteiskunnan puristuksissa. He joutuvat vain näyttelemään rooliaan, jota koko elämänsä ajan harjoittelevat, kuten Näytös-nimisessä novellissa todetaan. On teeskenneltävä itkua, kun diktaattori kuolee, ja käytävä häntä suremassa muistoalttarilla joka päivä. Mutta jos oikeasti itkettää, on naurettava ja hymyiltävä.

Systeemin etu menee aina yksilön edun edelle. Yksilöllä ei käytännössä ole oikeuksia ollenkaan. Heitä voidaan siirrellä kuin pelinappuloita. Kansalainen voidaan karkottaa kotikaupungistaan ja laittaa loppuiäkseen mustalle listalle vaikka vain siksi, että hänen sukulaisensa teki jotain sopimatonta, esimerkiksi loikkasi Etelä-Koreaan. Pakkotyöhön voi joutua juuri tuosta ilman matkustuslupaa matkustamisesta. Toimittajan pitää kirjoittaa juttunsa niin, että puolue on niihin tyytyväinen, vaikka ne sitten olisivat valetta. Ja jopa asunnon ikkunaverhoista tulee huomauttamista.

Toisaalta on kiinnostavaa saada tietoa tuon suljetun, tuntemattoman ja salaperäisen maan sisältä. Mutta toisaalta on myös hirveän surullista lukea näitä tekstejä ja tajuta, että jossain ihmiset oikeasti elävät tätä elämää. Eikä heillä ole vaihtoehtoja. Jotkut pakenevat, mutta hekin henkensä uhalla. Jos pakomatkalla jää kiinni, käy huonosti.

Kauanko kestää, että Pohjois-Koreakin avautuu ja vapautuu? Toivon hartaasti ja sydämeni pohjasta, että vielä sekin päivä nähdään! Onhan muitakin mahdottomuuksia historian saatossa nähty.

Samoin kuin muut kirjabloggaajat, ihmettelin minäkin vain sitä, miten paljon tietoa salanimellä Bandi esiintyvästä kirjoittajasta esipuheessa kerrotaan. Jos nuo tiedot päätyvät tai ovat jo päätyneet Pohjois-Koreaan, kuinka käy Bandin? Eiköhän Pohjois-Korealla ole vakoilijoita Etelä-Koreassa, joten luulisi heidän tietävän tästä kirjasta...

Mutta jos Bandi vielä elää, toivottavasti hän jatkaa kirjoittamista. Kunpa hän saisi elämänsä aikana nähdä ja kokea, kun kaivattu vapaus tulee hänen maahansa.

Kustantamo S & S 2017, 189 sivua
Ranskankielisestä laitoksesta suomentanut Raisa Porrasmaa

Helmet-lukuhaaste 2017:
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä

P. S. Vielä kiitokset Reader, why did I marry him? -blogin Ompulle, jonka Facebook-arvonnasta tämän kirjan voitin! Olinkin todella halunnut lukea tämän kirjan, ja se olikin ehdottomasti lukemisen arvoinen, vaikka lukuelämys olikin surullinen.

4 kommenttia:

  1. Eipä hyvältä vaikuta Pohjois-Korean tilanne vieläkään vaikka kirjastakin on aikaa...

    Kiitos lukuvinkistä!(sopisi ainakin helmet-haasteeseen 'salanimellä kirjoitettu kirja' -kohtaan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole siellä hyvät oltavat... Kiva kun sait lukuvinkin.

      Tosiaan se sopii "salanimellä kirjoitetut" -kohtaankin. Itse olin jo sen käyttänyt, joten laitoin tuon "kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista".

      Poista
  2. Tätä en olekaan lukenut, kiitos kirjavinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit lukuvinkin :) Tämä on kyllä lukemisen arvoinen kirja!

      Poista